old english sheepdogs est. 1986
vuoden 2022 tai -23 alkupuolella. Elsan lapset kuvassa pojantyttäremme sylissä ja Elsaa olisi tarkoitus yrittää saada kantavaksi kerran vielä. Elsan tiedot Kennelliiton jalostustietokannassa.
Julkaisemme lisää yhdistelmästä jne kunhan asia on mennyt eteenpäin...
Havannankoira on pieni ja iloinen seurakoira, jolle oman perheen läheisyys on hyvin tärkeää. Se ei siis missään tapauksessa sovellu tarhakoiraksi.
Havannankoiran pitkä, kaunis turkki vaatii paljon huolellista hoitoa, joten havannankoiran omistajan kannattaa varautua viikoittaiseen turkinhoitoon. Säännöllisellä kampaamisella, pesulla ja föönaamisella turkki pysyy kauniina ja takuttomana ja sitä kautta koirakin voi hyvin. Kunhan turkinhoidosta tekee heti koiran pentuajasta asti säännöllisen rutiinin niin itselleen kuin koirallekin, hoitotoimet sujuvat yleensä ongelmitta.
Havannoja syntyy monenvärisinä; puhdas valkoinen, kellertävä valkoinen, ruskea, musta, tummanruskea, merkkiväreillä jne. Rodussa on myös lyhytkarvaisuus geeni, mutta yleensä turkki on pitkä.
Rotujärjestön sivuilta löydät enemmän tietoja perinnöllisistä sairauksista, jalostuksesta, pevisa-ehdoista.